Makea manteli (Prunus dulcis) on hedelmäpuu, joka kukkii huhtikuussa vaaleanpunaisin kukin ja antaa puutarhalle selkeän kevään tunnun. Hedelmä muistuttaa aluksi pieniä vihreitä persikoita, mutta sen malto on kuivaa ja syömäkelvotonta. Hedelmän keskellä oleva siemen on syötävä manteli, jota voidaan käyttää sellaisenaan tai leivonnassa.

Puu viihtyy parhaiten täydessä auringonpaisteessa ja ravinteikkaassa maassa. Sitä tulisi kastella ja lannoittaa säännöllisesti kasvukauden aikana hyvän kasvun ja hedelmäsadon varmistamiseksi. Tanskan ilmaston vuoksi viljely kasvihuoneessa tai lämpimässä paikassa, esimerkiksi etelä- tai länsiseinustalla, on suositeltavaa suojaamaan pakkaselta ja sienitaudeilta.

Makealla mantelilla on leveälatvuksinen kasvutapa ja se voi saavuttaa 2–4 metrin korkeuden ja 3–4 metrin leveyden. Lehdet ovat pitkulaisia ja vihreitä, ja kukat ovat valkoisia tai vaaleanpunaisia. Hedelmä kypsyy yleensä syyskuussa.

Sahalinin kirsikka, tunnetaan myös nimellä Prunus sargentii, on keskikokoinen lehtipuu, joka kehittää leveän, maljakkomuotoisen latvuksen. Iän myötä puu saa leviävämmän ja monirunkoisen rakenteen, mikä antaa sille tunnusomaisen ja luonnollisen ulkonäön puutarhassa.

Lehdet ovat keskikokoisia ja pitkänomaisia, selvästi teräväkärkisiä. Ne puhkeavat tumman pronssinpunaisina, muuttuvat myöhemmin raikkaan vihreiksi ja päättävät kauden intensiivisen punaisina ja oranssinpunaisina syysväreinä. Sileä, punaruskea kuori, jossa on vaaleita korkkihuokosia, tummuu ajan myötä ja kehittää selviä vaakasuuntaisia juovia.

Puu kukkii runsaasti huhtikuussa ja toukokuun alkupuolella suurin, vaaleanpunaisin kukin, jotka usein ilmestyvät ennen lehtiä. Hedelmiä muodostuu harvoin, mutta joinakin vuosina voi näkyä pieniä mustanpunaisia marjoja.

Sahalinin kirsikka viihtyy parhaiten auringossa tai puolivarjossa ja suosii ravinteikasta, hyvin vettä läpäisevää maata. Se sietää monia maalajeja, mutta sitä ei tulisi istuttaa paikkaan, jossa vesi seisoo. Raskaassa savimaassa maata voidaan kuohkeuttaa ja sekoittaa soraan tai hiekkaan paremman kuivumisen varmistamiseksi.

Puu sopii yksittäiskasviksi puutarhoihin, puistoihin ja kujanteisiin, joissa se voidaan korostaa koristeellisena elementtinä. Istutusvaiheessa suositellaan tukemista vakaata kasvua varten.

Pajunlehtinen päärynä 'Pendula' on pieni puu, jolle on ominaista riippuva ja levittäytyvä latvus. Se vartetaan usein rungolle, mikä antaa selkeän rungon korkeuden ja latvuksen, joka kehittyy pyöreästä sateenvarjon muotoiseksi ja myöhemmin litteälakiseksi.

Lehdet ovat kapeita ja peittyneet hienoihin, pehmeisiin karvoihin, jotka antavat keväällä hopeanharmaan sävyn ja myöhemmin harmaanvihreän värin. Lehdistö muistuttaa pajun tai oliivipuun lehtiä ja luo kevyen ja elegantin vaikutelman. Syksyllä lehdet saavat hienovaraisia vaaleankeltaisia sävyjä, ja lehtien variseminen tapahtuu myöhään kaudella.

Kuori on aluksi hopeanvalkoinen monien hienojen karvojen vuoksi, mutta iän myötä se muuttuu harmaaksi ja halkeilee. Huhti–toukokuussa puu kukkii valkoisin tai kermanvalkoisin kukin, joissa on punertavat heteet, ja kukinnot ovat sarjamaisia ja tuoksuvat kevyesti makealta.

Kukinnan jälkeen voi muodostua pieniä vihertävänruskeita hedelmiä, jotka eivät ole syötäviä, mutta joita linnut saattavat syödä pakkasten jälkeen. Puu viihtyy parhaiten täydessä auringossa ja tavallisessa, hyvin ojitetussa puutarhamaassa. Se on kestävä, tuulenkestävä ja sietää kuivuutta vakiinnuttuaan.

Pajunlehtistä päärynää käytetään usein yksittäispuuna tai pienissä ryhmissä, joissa sen kevyt lehvästö ja riippuva kasvutapa luovat istutuksiin kontrastia ja rakennetta.

Itkevä mulperi, tieteelliseltä nimeltään Morus alba 'Pendula', on koristepuu, jolla on tunnusomainen itkevä kasvutapa. Puu kehittää leveän latvuksen, jossa oksat kaartuvat alaspäin, antaen puutarhaan elegantin ja rauhallisen ilmeen.

Lehdet ovat sydämenmuotoisia ja tummanvihreitä, muodostaen kesällä tiheän ja koristeellisen lehtimassan. Toukokuussa ja kesäkuussa puu kukkii pienin valkoisin kukin, joita voi myöhemmin seurata vaaleat, valkoiset hedelmät loppukesällä.

Puu viihtyy parhaiten täydessä auringonpaisteessa ja tavallisessa, ravinteikkaassa puutarhamaassa. Se kasvaa kohtuullisesti ja saavuttaa yleensä noin 3 metrin korkeuden ja noin 2 metrin leveyden, mikä tekee siitä sopivan keskikokoisiin puutarhoihin tai yksittäispuuksi puistoihin.

Itkevä mulperi on kohtalaisen talvenkestävä ja vaatii vain vähän hoitoa, mikä tekee siitä käytännöllisen valinnan puutarhanomistajille, jotka haluavat koristeellisen puun luonnollisella, itkevällä ulkonäöllä.

Tavallinen villiomena (Malus sylvestris) on kohtalaisesti kasvava puu, jolla on luonnostaan leviävä ja leveä latvus. Laji on kotoperäinen Tanskassa ja sille on ominaista suuri kestävyys ja kyky menestyä monenlaisissa maaperissä, jopa ajoittain kosteissa.

Lehdet ovat pieniä, soikeita ja raikkaan vihreitä, joissa on vaaleankeltaiset syysvärit. Nuoret versot ovat ruskeanvihreitä, kun taas vanhemmat rungot kehittävät harmaanruskean, kuorimaisen kaarnan, joka voi hilseillä pieninä paloina.

Keväällä puu peittyy moniin pieniin valkoisiin tai vaaleanpunertavan valkoisiin kukkiin, jotka houkuttelevat hyödyllisiä hyönteisiä. Myöhemmin kehittyy pieniä, soikeita kelta-vihreitä 3–4 cm:n hedelmiä, jotka ovat happamia maultaan. Hedelmiä voidaan käyttää hyytelön tai marmeladin valmistukseen, ja ne toimivat lintujen ravintona talvikuukausina.

Puu viihtyy parhaiten täydessä auringossa tai puolivarjossa eikä vaadi erityisiä kasvuolosuhteita. Se voidaan istuttaa yksittäin, ryhmissä tai osana pensasaitaa, jossa sen tuulenkestävyys ja luonnollinen muoto pääsevät oikeuksiinsa. Istutettaessa suositellaan tukemista kahden ensimmäisen kasvukauden aikana hyvän juurtumisen varmistamiseksi.